YLEISET MYYNTIEHDOT
1. Soveltamisala
Nämä ehdot koskevat elinkeinonharjoittajien ja yksityisten kuluttajien välisiä kauppoja kotimaan kaupassa.
Näitä ehtoja sovelletaan, elleivät osapuolet ole toisin sopineet.
2. Kaupan päättäminen
2.1 Tarjous Myyjän tarjous on voimassa tarjouksessa mainitun ajan. Mikäli voimassaoloaikaa
ei ole mainittu, on se 30 päivää tarjouksen päiväyksestä. Tarjous ja siihen
liittyvät kuvat, piirustukset, laskelmat ja muut asiakirjat sekä niihin liittyvät
oikeudet ovat myyjän omaisuutta. Tarjouksen saajalla ei ole oikeutta käyttää
niitä myyjän vahingoksi tai antaa niistä tietoja kolmannelle henkilölle tai
käyttää hyväkseen tarjoukseen sisältyviä räätälöityjä teknisiä ratkaisuja. Tarjouksen
hinta perustuu valuuttakursseihin tarjouksentekopäivänä, ellei tarjouksessa
ole toisin mainittu.
2.2 Sopimuksen syntyminen
Tarjouspohjaisessa kaupassa sopimus syntyy, kun ostaja on ilmoittanut hyväksyvänsä
myyjän tarjouksen. Muussa tapauksessa kauppa syntyy, kun myyjä on vahvistanut
tilauksen tai toimittanut tavaran. Ostajan tilauksen poiketessa myyjän tarjouksesta,
kaupan katsotaan syntyneen myyjän tarjouksenmukaisin ehdoin, ellei myyjä ole
kirjallisesti muuta vahvistanut.
3. Myyjän velvollisuudet
3.1 Toimitusaika Ellei toisin ole sovittu, toimitusaika on luettava alkavaksi
siitä alla mainitusta ajankohdasta, joka on myöhäisin: a) sopimuksen tekopäivästä
b) viranomaisen lupaa edellyttävissä kaupoissa lupailmoituksen saapumisesta
myyjälle c) sovitun vakuuden tai ennakkomaksun antamisesta d) ostajan toimitukselle
välttämättömien tietojen antamisesta
3.2 Toimitusehdot Ellei toisin ole sovittu, toimituksissa noudatetaan Finnterms-ehtoja.
Mikäli toimituslausekkeesta ei ole sovittu, tavara on ostajan noudettavissa
myyjän varastolla sovittuna päivänä tai ajanjaksona tai jos aikaa ei ole määrätty,
kohtuullisen ajan kuluessa.
3.3 Vaaranvastuun siirtyminen
Vaaranvastuu siirtyy ostajalle, kun tavara sopimuksen mukaisesti luovutetaan
ostajalle tai itsenäisen rahdinkuljettajan kuljetettavaksi, jollei toimituslausekkeesta
muuta johdu. Ellei tavaraa luovuteta oikeaan aikaan ja tämä johtuu ostajasta
tai ostajan puolelta olevasta seikasta, vaaranvastuu siirtyy ostajalle, kun
myyjä on tehnyt sen mitä häneltä sopimuksen mukaan edellytetään luovutuksen
mahdollistamiseksi.
3.4 Takuu Myydylle tavaralle on voimassa valmistajan ehtojen mukainen takuu,
ellei toisin sovita.
3.5 Tavaran ominaisuudet
Myyjä vastaa tavaran laadusta ja muista ominaisuuksista vain sopimuksessa määriteltyjen
ja muiden myyjän kirjallisesti antamien, nimenomaan kyseiseen kauppaan liittyvien
tietojen mukaisesti. Ostaja vastaa myyjälle antamiensa tavaran käyttötarkoitukseen
liittyvien tietojen oikeellisuudesta.
3.6 Viivästys
Myyjä on velvollinen heti viivästyksestä tiedon saatuaan ilmoittamaan siitä
ostajalle ilmoittaen samalla viivästyksen syyn ja arvioidun uuden toimituspäivän.
Milloin tavaran valmistaja tai se, jolta myyjä tavaran hankkii, ei ole täyttänyt
sopimustaan ja myyjän toimitus tämän johdosta viivästyy, myyjä ei ole velvollinen
korvaamaan ostajalle tästä mahdollisesti aiheutunutta vahinkoa. Mikäli tavaraa
ei luovuteta tai se luovutetaan liian myöhään, eikä tämä johdu ostajasta tai
ostajan puolella olevasta seikasta, ostajalla ei ole kuitenkaan oikeutta vaatia
toimitusta, jos olosuhteissa on tapahtunut sellainen muutos, joka olennaisesti
muuttaa alkuperäisesti sovittujen suoritusvelvollisuuksien suhdetta. Jos viivästys
johtuu myyjän tuottamuksesta, ostaja voi vaatia korvausta osoittamastaan välittömästä
vahingosta. Mikäli muuta ei ole sovittu vahingonkorvauksen suuruus on enintään
0,5 % myöhästyneen toimituksen arvosta kutakin toimituspäivän jälkeistä täyttä
viikkoa kohden. Korvauksen kokonaismäärä voi kuitenkin nousta enintään 7,5 %:iin
myöhästyneen toimituksen arvosta.
3.7 Välilliset vahingot
Myyjä ei ole velvollinen korvaamaan viivästyksestä tai toimituksen virheellisyydestä
ostajalle aiheutuneita välillisiä vahinkoja kuten tuotantotappiota, saamatta
jäänyttä voittoa tai muuta taloudellista seurannaisvahinkoa.
4. Ostajan velvollisuudet
4.1 Kauppahinta
Kauppahinta on osapuolten kesken sovittu hinta. Myyjällä on kuitenkin oikeus
tarkistaa kauppahintaa jäljempänä kohdassa 4.3. määritellyillä edellytyksillä.
Ellei hintaa ole sovittu niin kauppahinta on myyjän veloittama käypä hinta.
4.2 Maksuaika
Ellei maksuehdosta ole toisin sovittu, maksuaika määräytyy myyjän yleisesti
käyttämän maksuehdon mukaan. Varastotoimitusten osalta laskun mukaisen maksuajan
laskenta alkaa laskutuspäivästä ja tehdastoimituksissa toimituspäivästä. Mikäli
kauppahintaa ei makseta määrä-aikana, eikä tämä johdu myyjästä, myyjällä on
oikeus viivyttää jatkotoimituksia, kunnes erääntyneet maksut on suoritettu tai
hyväksyttävä vakuus annettu. Myyjällä on oikeus pidättäytyä toimituksista myös
silloin, kun ostajan ilmoituksen perusteella tai muuten on ilmeistä, että ostajan
suoritus tulee viivästymään oleellisesti. Tästä viivytyksestä johtuvia korvausvaatimuksia
ostajalla ei ole oikeus esittää.
4.3 Kauppahinnan tarkistaminen
Myyjä pidättää itsellään oikeuden hintojen tarkistukseen, mikäli valuuttakurssit,
tuontimaksut tai muut tavarantoimittajasta riippumattomat maksut, verot tai
muut julkisoikeudelliset maksut muuttuvat ennen ostajan maksusuoritusta. Kauppahintaan
vaikuttavien valuuttakurssien muuttuessa myyjällä on oikeus muuttaa euromääräistä
hintaa samassa suhteessa siltä kauppahinnan osalta, jota myyjä ei ole ostajalta
vastaanottanut vähintään yhtä arkipäivää ennen kurssin muutoksen tapahtumapäivää.
Arkipäivällä tarkoitetaan tällöin päivää, jona suomalaiset pankit myyvät ulkomaan
valuuttaa. Valuuttakurssien muuttuessa verrataan toisiinsa maksupäivän kurssia
ja tarjouspäivän kurssia. Mikäli tarjouspäivän jälkeen on sovittu muusta kurssista,
sitä käytetään tarjouspäivän kurssin sijasta. Jos valuuttakurssi muuttuu laskun
erääntymispäivän jälkeen eikä kauppahintaa ole tuolloin maksettu, määräytyy
euromääräinen hinta kuitenkin vähintään erääntymispäivän kurssin mukaan.
4.4 Maksun viivästyminen
Maksun viivästyessä peritään viivästysajalta korvausta myyjän kulloinkin soveltaman
korkokannan mukaisesti laskun mukaisesta eräpäivästä lukien. Myyjällä on lisäksi
oikeus periä kohtuulliset perin-täkulut.
4.5 Ostajan viivästys
Mikäli myyjä joutuu lykkäämään toimitusta ostajasta johtuvasta syystä, myyjällä
on oikeus kohdan 4.4. mukaiseen korvaukseen viivästysajalta. Lisäksi myyjällä
on oikeus korvaukseen myös muista kustannuksista kuten esim. kurssitappioista,
varastointikuluista ja tavaran vanhenemisesta aiheutuvasta vahingosta.
4.6 Vakuudet
Mikäli vakuuden asettamisesta on sovittu, vakuus on annettava ennen tavaran
toimittamisen aloittamista. Myyjä on oikeutettu vaatimaan tämänkin jälkeen vakuuden
kauppahinnan maksamisesta, mikäli hänellä on painavia syitä olettaa, että kauppahinta
tai sen osa jäisi suorittamatta.
4.7 Reklamaatio ja virheen korjaaminen
Jos toimitus on joltakin osin virheellinen, ostajan tulee kirjallisesti ilmoittaa
virheestä myyjälle 8 arkipäivän kuluessa toimituspäivästä. Myyjällä on oikeus
ensisijaisesti joko korjata virhe tai toimittaa uusi tavara. Ostajalla ei ole
oikeutta vaatia toimitusta, jos olosuhteissa on tapahtunut sellainen muutos,
joka olennaisesti muuttaa alkuperäisesti sovittujen suoritusvelvollisuuksien
suhdetta.
5 Sopimuksen purkaminen
5.1 Ostajan oikeus purkuun Mikäli myyjän toimitus poikkeaa olennaisesti sovitusta
eikä puutetta ostajan kirjallisen huomautuksen johdosta kohtuullisessa ajassa
korjata tai uutta sopimuksen mukaista tavaraa toimiteta tai jos myyjästä riippuvasta
syystä toimitus viivästyy siten, että siitä aiheutuu ostajalle kohtuutonta haittaa,
on ostajalla oikeus purkaa sopimus. Jos kaupan kohteena oleva tavara on valmistettu
tai hankittu erityisesti ostajaa varten hänen ohjeidensa ja toivomustensa mukaisesti,
eikä myyjä voi ilman huomattavaa tappiota käyttää tavaraa hyväkseen muulla tavoin,
saa ostaja purkaa kaupan myyjän viivästyksen vuoksi vain, jos kaupan tarkoitus
jää hänen osaltaan viivästyksen vuoksi olennaisesti saavuttamatta.
5.2 Myyjän oikeus purkuun
Mikäli kauppahintaa ei makseta määräaikana eikä tämä johdu myyjästä, on myyjällä
oikeus purkaa kauppa tai se osa kauppaa, jota koskevaa tavaraa ostaja ei ole
vielä vastaanottanut, mikäli viivästys on oleellinen. Myyjällä on purkuoikeus
myös silloin, kun ostajan ilmoituksen perusteella tai muuten on ilmeistä, että
ostajan suoritus tulee viivästymään oleellisesti. Myyjä voi lisäksi purkaa kaupan,
jos ostaja ei myötävaikuta kauppaan sovitulla tai muutoin kohtuuden edellyttämällä
tavalla ja myyjän asettamassa määräajassa. Myyjällä on oikeus ilman korvausvelvollisuutta
purkaa sopimus, mikäli tavaran maahantuonti tulee mahdottomaksi tai olennaisesti
myyjän alun perin edellyttämää kalliimmaksi Suomea velvoittavan kansainvälisen
sopimuksen tai tuontia rajoittavan säädöksen tai muun viranomaistoimen johdosta
(esim. tuontikatot ja -rajoitukset tai korotetut tullit).
5.3 Ylivoimainen este
Myyjä ei ole velvollinen täyttämään sopimusta, jos luonnoneste, tulipalo, konevaurio
tai siihen verrattava häiriö, lakko, työsulku, sota, liikekannallepano, vienti-
tai tuontikielto, kuljetusvälineiden puute, valmistuksen lopettaminen, liikennehäiriö
tai muu sellainen este, jota myyjä ei voi voittaa, estää tavaran tai sen osan
toimittamisen. Myös silloin, kun sopimuksen täyttäminen edellyttäisi uhrauksia,
jotka ovat kohtuuttomia verrattuna ostajalle siitä koituvaan etuun, myyjä ei
ole velvollinen täyttämään sopimusta. Myyjä ei ole velvollinen korvaamaan ostajalle
sopimuksen täyttämättä jättämisestä aiheutunutta vahinkoa ja hän voi myös purkaa
sopimuksen.
6. Vakuutus
Osapuolet huolehtivat tavaran vakuuttamisesta sovittujen toimitusehtojen osoittaman
vastuunjaon mukaisesti. Muista vakuutuksista on erikseen sovittava.
7. Vastuu tavaran aiheuttamasta vahingosta
Myyjän joutuessa vastaamaan kolmannelle aiheutuneesta vahingosta tai tappiosta
ostajan on hyvitettävä myyjälle tästä aiheutunut menetys, jos myyjä jäljempänä
a) ja b) kohtien mukaisesti on vapautettu ostajalle aiheutuvasta vastaavasta
vahingosta tai tappiosta. Kun tavara on ostajan hallinnassa, myyjä ei vastaa
sen aiheuttamasta vahingosta, joka kohdistuu: a) kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen
tai on tällaisen vahingon seuraus b) ostajan valmistamaan tuotteeseen tai valmistaman
tuotteen sisältävään tuotteeseen Vastuunrajoitusta ei sovelleta myyjän syyllistyttyä
törkeään huolimattomuuteen. Kolmannen osapuolen esittäessä ostajalle tai myyjälle
tähän kohtaan perustuvan korvausvaatimuksen, siitä on heti ilmoitettava kirjallisesti
toiselle osapuolelle.
8. Omistusoikeuden siirtyminen
Omistusoikeus tavaraan siirtyy ostajalle, kun koko kauppahinta on maksettu
myyjälle, ellei erikseen ole toisin sovittu.
9. Ilmoitukset
Toiselle osapuolelle lähetettyjen ilmoitusten perille tulosta vastaa lähettäjä.
10. Erimielisyyksien ratkaiseminen
Myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen liittyvät erimielisyydet pyritään ensisijaisesti
ratkaisemaan osapuolten välisin neuvotteluin. Ellei toisin ole sovittu, riidat
ratkaistaan välimiesmenettelyssä yhden välimiehen toimesta. Välimiehen asettaa
Keskuskauppakamarin välityslautakunta ja välimiesmenettelyssä noudatetaan tämän
lautakunnan sääntöjä. Myyjällä on kuitenkin aina oikeus vaatia kauppaan perustuvaa
erääntynyttä saatavaansa myyjän kotipaikan alioikeudessa.
© 2003 Teknisen Kaupan Liitto ry |